Juha Hurmeen omakohtainen Hullu-näytelmä ensi-illassa 23.9. Vakiopaineessa

Juha Hurmeen omien kokemuksien pohjalta kirjoittama teatteriromaani Hullu nähdään syksyllä 2017 Jyväskylässä, kun Kuje tuo sen ensi-iltaan 23. syyskuuta Baari Vakiopaineen teatteritilassa. Näytelmän ohjaa Marianna Räsänen, jonka edellinen ohjaus oli Kujeen toissa kesäinen Liisan Ihmemaassa – muuttuva tarina. Improvisaatio- ja lastenteatterituotantojen jälkeen Hullu onkin Kujeen ensimmäinen käsikirjoitettu draama.

Hullu on kertomus miehestä ja hänen mielestään, järjestä ja järjettömyydestä. Näytelmässä käsitellään psykoosia ja ihmismielen selviytymistä siitä. Henkilökohtainen teksti pohjaa käsikirjoittaja-ohjaaja Hurmeen omiin kokemuksiin suljetulla osastolla vietetystä ajasta. Romaanista on tehty Hurmeen itsensä ohjaama teatterisovitus aiemmin keväällä ja nyt näytelmä nähdään myös tuoreeltaan Jyväskylässä.

Näytelmän rooleissa nähdään tuttuja tekijöitä. Mikko Maasola sukeltaa päähenkilönä mielenterveyden syvään päähän. Jorma Nieminen ja Pauliina Siekkinen näyttelevät kahteen pekkaan sivuroolit. Väkevän draaman valosuunnittelusta vastaa Jani Pietikäinen ja äänisuunnittelusta Visa Uotila.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *