Hyppytunnit alkavat kesäkuussa

ImproKampuskin availee varovasti oviaan kesän aikana, kun rajoitukset nyt asteittain höllenevät. Venähtäneeltä tauolta palataan Hyppytunneilla, joita järjestetään pienryhmissä viranomaissuositusten mukaisesti turvavälit ja käsihygienia huomioiden.

Hyppytunnit ovat yksittäisiä, yhden illan improvisaatiokertoja, jotka sopivat kaikille aiempaan improtaustaan katsomatta. Teemat vaihtelevat kertojen mukaan, ja niillä pääsee kokeilemaan niin uutta kuin ylläpitämään vanhoja taitoja.

Ensimmäinen Hyppytunti on tiistaina 16. kesäkuuta, jolloin Pasi Ikosen vetämänä sammutellaan improikävää teemalla Heitä improturkkisi!. Kausi avataan nimensä mukaisesti treenamalla karanteenin jälkeen improvisaation ydinasioita: kuuntelemista ja reagoimista, heittäytymistä ja pieniä kohtauksia. Tervetuloa mukaan, joko kastamaan varpaasi tai loikkaamaan syvään päähän!

Seuraava Hyppytunti on 24. kesäkuuta ja heinäkuussa on tulossa lisää improkertoja, mikäli kysyntää on. Seuraa siis ilmoittelua.

Lisätietoja Hyppytunneista >>

Korona on hankaloittanut myös ImproKampuksen toimintaa. Jos itse et koe improvisaatiota omaksesi, mutta haluat tukea toimintaa yli hiljaisten aikojen, niin Hyppytunneillekin voi ostaa lahjakortin.

ImproKampuksen nettikauppaan >>

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.