ImproKampus on kiinni kevätkauden loppuun asti pandemian takia.

Viranomaisohjeiden mukaisesti ovensa sulkenut ImproKampus on kiinni vielä ainakin toukokuun loppuun asti. Seuraamme tilanteen etenemistä ja kurssitoimintaa käynnistellään sitten kun se on turvallista. Näillä näkymin peruskurssit alkavat jälleen syyskaudella, mutta keskenjääneet kurssit pyritään aloittamaan heti kun se mahdollista.

Tyhjilleen heti alkuun jäänyt toimitila on Kujeelle taloudellisesti haastava tilanne, joten kesälle suunnitellaan uusia erikoiskursseja ja muun muassa drop in -kertoja. Näistä kerromme heti, kun suunnitelmat selkenevät.

Kaikki apu on tervetullutta, jottei ImproKampuksen toiminta kaadu karenteenikuukausiin. Meiltäkin voi ostaa lahjakortteja, jolla voi ennakkoon lunastaa paikan tulevalta kurssilta, joko itselle tai lahjaksi.

Lahjakortin voi hankkia Holvista. >>

Kiitos Voimia ja terveyttä kaikille näinä erikoisina aikoina!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.